Tarttila Jazz

Tarttila Jazz Luovaa ja kokeellista musiikia, äänimaisemaa ja taidetta! Tervetuloa. Näyttämönä on satavuotias entinen työväentalo. Pääesiintyjät soittavat 3.

Vuonna 2014 ensimmäistä kertaa järjestetty Tarttila Jazz on uusi kokeellisen jazz- ja rytmimusiikin tapahtuma Valkeakosken Tarttilassa. Se on värikkään historiansa aikana nähnyt jykevän osan suomalaista elinkaarta. Paikka toimii nykyisin taide- ja tapahtumatilana. Kohdetta on kunnostettu muutamia vuosia musiikki-, kino-, taide- sekä elämyskäyttöön. TILA JA AKUSTIIKKA
Tarttilan salin akustiikka on

erityinen. Vanhat käsinveistetyt hirret sekä puupinnat antavat oivallisen lähtökohdan ja soinnin rytmi- ja taidemusiikille. Onpa tilassa toiminut aiemmin myös äänistudio. Reilu sadan neliön sali soi puhtaasti niin akustisesti kuin kevyesti vahvistettunakin. KOKEELLISUUS
Tarttila Jazzin idea syntyi talon nyk. isännän Pauli Ahopellon äänimaisema- ja mediataidekokeiluista. Muusikoiden kanssa vietetyistä sessioista kehittyi yhtäkkiä vuotuiseksi tarkoitettu kokeellisen rytmimusiikin konsepti - Tarttila Jazz. Tätä kunnioittaen on päätetty pitää vastedes muusikkovalinnoissa kriteerinä eksperimentaalinen tyyli. Ensi syksyn esiintyjistä varmistukset ovat vielä tekemättä. Tilan vuosittain vaihtuva visuaalinen ilme on myös teemallisesti harkittua ja tukee kokonaisuutta. Viime
vuonna vanhan työväentalon ilmettä ryyditti seitsemän taiteilijan -ryhmänäyttely. Jazz-brunsseilla on mukana hurjia makuteemoja, joista vastaa erikoiskokki Jyrki Tsutsunen. SYKSYN SÄVELIÄ
Elokuun loppupuolella aiemmin pidetyt Jazzit siirtyvät tänä vuonna syyskuun ensimmäiseen viikonloppuun. päivä lauantaina ja sunnuntaille jää vielä syysherkullinen jazzbrunssi sekä yllätysesiintyjä. Paikalliset asukkaat ovat olleet poikkeuksellisen innostuneita vanhan työväentalon uusista tuulista. LISÄTIEDOT JA LINKIT
Muusikkokaartia Tarttilassa tähän mennessä ovat olleet mm. Kari Ikonen, Mia Simanainen, Suvi Oskala, Emilia Lajunen, Tuomas Paukku, Aarno Paakkari, Antti Kujanpää, Mikko Arlin sekä Tommi Karhusaari. Jazzit ovat saaneet paljon myös mediahuomiota osakseen sekä somessa että seudun lehdissä. Yhteistyökumppaneina ovat
toimineet mm. ja Helsingistä. Tapahtuman sivut: www.facebook.com/tarttilajazz, www.facebook.com/tarttila

Helsingissä 10.2.2016,
Pauli Ahopelto
tilataiteilija, tuottaja, kuraattori
Y-tunnus: 1632626-7
040-5003770
[email protected]
http://ymparistotaide.fi/taidepankki/taiteilijat/pauli-ahopelto



"Kokemukseni mukaan tapahtuma oli poikkeuksellisen hienosti järjestetty. Sympaattinen, kotoisa tunnelma vanhassa hirsitalossa, taiteellisesti mielenkiintoiset esiintyjät, hyvin hoidettu PR ja markkinointi, tarjoilut ym. Yhdistyi kivasti vanhanajan lavatanssitunnelma ja uudenlainen tapahtumatuotanto, jonka toteutuksessa mennään taiteelliset arvot edellä, ja jossa kyläyhteisölle tarjotaan jotain sellaista, mitä eivät normaalisti kuule. Taiteenalan kannalta on tärkeää että tällaista järjestetään muuallakin kuin isoissa kaupungeissa.” Kari Ikonen, jazz-pianisti

14/09/2024
27/02/2024

RIP Jaakko Teppo. Onneksi on vielä Matti ja Teppo.

✊🏻
25/01/2023

✊🏻

Italialais-amerikkalainen lyhytelokuva Le Pupille (The Pupils) on valittu näyteltyjen lyhytelokuvien sarjan Oscar-ehdokkaaksi. Mikä asian tekee suomalaisittain hienoksi on se, että elokuvan alkuperäismusiikin on säveltänyt ja toteuttanut suomalainen Cleaning Women -yhtye. Italialaisen nykyelok...

28/12/2022

Arvariinsa delaa joku. Onneks henki aina jää. Rip Maxi J

Samma här.
09/06/2022

Samma här.

Festivaalilla on tänä vuonna lähes 40 ravintolaa ja 20 baaria.

✊
23/04/2022

Hyvää viikonloppua!

29/03/2022

A gift that keeps on giving.

Osoite

Tarttilanraitti 159
Valkeakoski

Puhelin

+358405003770

Nettisivu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Tarttila Jazz :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Jaa