Pieni Kulttuuripuoti

Pieni Kulttuuripuoti Apuna kulttuuritapahtumasi järjestämisessä

Pieni Kulttuuripuoti järjestää tapahtumia, joiden teemat ja sisällöt muodostuvat joko asiakkaan toiveista tai jo valmiiksi suunniteltujen teemojen mukaisista ohjelmista.

🌊 27.-28.5. Rannikkoseudun ihmeitä ja maailmanperintöä Vaasan seudulla 🌊Saarijärven Eläkeliiton kanssa on jo muodostunut...
08/06/2026

🌊 27.-28.5. Rannikkoseudun ihmeitä ja maailmanperintöä Vaasan seudulla 🌊

Saarijärven Eläkeliiton kanssa on jo muodostunut kaunis perinne lähteä kesän kynnyksellä pidemmälle kulttuurimatkalle. Tänä vuonna suuntasimme rannikkoseudulle tutustumaan maailmanperintöön, paikalliseen historiaan ja ihmisiin, jotka pitävät kulttuuriperintöä elävänä.

Matka alkoi Kyro Distilleryltä, Napuen taistelukenttien maisemista. Samalla saimme kurkistaa suomalaisen ruisviskin tarinaan ja nykyaikaisen tislaamon kekseliäisiin ratkaisuihin. 🥃

Pikkuhiljaa retkestä muodostui merimatka. Kapteenina toimi itse Strömsömsöm, ensimmäisenä perämiehenä Käkkäräinen ja vanhempi matruusi huolehti kahvinkeittopuuhista sekä hyvästä matkaseurasta. 🚢☕️

Vaasassa nautimme lounaan meren äärellä Seglis-ravintolassa, ja iltapäivällä kohtasimme Raippaluodon sillalla Vesa Heinosen, joka johdatti meidät UNESCO maailmanperintökohteeseen – ainutlaatuiselle maannousurannikolle. Björköbyn maisemissa ihailimme rantaluontoa, lintuja ja luonnon jatkuvaa muutosta. 🌊

Toinen matkapäivä alkoi rannikkoseudun ruotsin murteiden parissa. Närpiössä tapasimme viljelijä Rikard Siggin ja pääsimme tutustumaan kuuluisaan tomaattiparatiisiin. 🍅

Kristiinankaupungin ja Kaskisten rakennusperintöä sekä paikallista historiaa meille esittelivät oppaamme, kaksi Helenaa. Kirkkokahvit nautittiin vanhan kirkon tunnelmassa, ja yhteinen laulutuokio jäi monen mieleen.

Kotimatkan tietovisa, iloinen yhdessäolo ja pysähdys Jokipiin Pellavassa kruunasivat retken.

Pieni Kulttuuripuoti sai taas tästä lämminhenkisestä matkasta uutta virtaa. Kiitos Saarijärven Eläkeliiton matkailijoille yhteisistä elämyksistä! 💛



🌾23.5. Sadonkorjuuta – luonnon ja hengen antimia 🌾SaaristoPorin Eläkkeensaajien keväinen retkipäivä kuljetti kartanoiden...
28/05/2026

🌾23.5. Sadonkorjuuta – luonnon ja hengen antimia 🌾

SaaristoPorin Eläkkeensaajien keväinen retkipäivä kuljetti kartanoiden historiaan, kulttuurikohteisiin, käsityötaiteen äärelle ja Someron sekä Koski TL maisemiin.

Matka alkoi kartanonherran tyylisillä aamukahveilla – tällä kertaa nurmikolla matkan varrella nautittuna. ☕️🌿

Hovilan kartanossa pääsimme tunnelmaan, jossa menneiden aikojen elämäntapa ja kartanokulttuuri kulkivat mukana päivän ohjelmassa. Somerolla kierros vei myös kulttuurikohteiden äärelle, ja matkan varrella ohitettiin tuttu näky monelle suomalaiselle – Baddingin pysäkki. 🎶

Lounaan jälkeen vierailimme Muotiputiikki Helmessä, jossa riitti ihasteltavaa ja tutkittavaa.

Iltapäivällä matka jatkui Koski TL:ään. Keskellä kylää ja kosken rannassa sijaitseva Yrjö Liipolan museo teki vaikutuksen ainutlaatuisella tunnelmallaan. Taiteilijasta kertoi säätiön edustaja Minna Ylieskola, ja samalla saimme tutustua myös Orvokin käsityötaidenäyttelyyn – liipolalaisia hänkin.

Iltapäiväkahvit kannettiin Myllyrantaan kosken äärelle. 🌿

Kotimatkalla tunnelmaa kevensivät tietokilpailu ja yhteiset keskustelut päivän aikana koetuista hetkistä.

Päivään mahtui historiaa, taidetta, käsityöperinnettä, kulttuurimaisemia j paljon yhdessäkoettua. Juuri tällaisista retkistä syntyvät kesän parhaat muistot. 💛

🌹 21.5.2026 Suomen nousua ja kaikkea kummaa Riihimäen Näkövammaisten kanssa 🌹Puodin vanhat tutut lähtivät jälleen kevätk...
26/05/2026

🌹 21.5.2026 Suomen nousua ja kaikkea kummaa Riihimäen Näkövammaisten kanssa 🌹

Puodin vanhat tutut lähtivät jälleen kevätkesän retkelle, jossa yhdistyivät kulttuurihistoria ja Kaikkea kummaa -ohjelman yllätykset.

Aamu alkoi alpakanmuotoisilla pullilla – syy niiden valintaan selvisi vasta myöhemmin päivän aikana. 🦙

Wetterhoffilla kuulimme Fredrika Wetterhoffin tarinan Hillevi Kaarlenkasken kertomana. Historia heräsi eloon tavalla, joka kuljetti kuulijat aikakauden tunnelmaan ja ihmisten kohtaloihin.

Lounas nautittiin Fredrikan hengessä. Kiitos Café Hoffin Sirpalle herkullisesta tarjoilusta! ☕️

Päivän yllätys koettiin bussissa, kun matkaseurueen joukkoon saapui kuningatar. Kaarina Maununtyttären vaiherikkaan elämäntarinan herätti henkiin Sinikka Meurman. 👑

Iltapäivällä tutustuimme alpakoiden elämään. Tytti ja kenguru olivat näkyvillä, ja albiinopoikanenkin vilahti hetken ennen kuin ehti piiloon.

Päivä päättyi Lepaan viinitilalle, jossa kuulimme vielä ripauksen puutarhojen historiaa sekä Puodin lempitarinoita ruusuihin liittyvästä kulttuuriperinnöstä. 🌹

Mukavia kohtaamisia, yhteisiä elämyksiä ja paljon keskustelua – juuri sellainen päivä, jonka vuoksi näitä matkoja tehdään.

Pienen Kulttuuripuodin kulttuuripolut alkavat taas toukokuussa 2026 🌸Hengessä mukanamme on aina Kauko, toinen Puodin per...
28/04/2026

Pienen Kulttuuripuodin kulttuuripolut alkavat taas toukokuussa 2026 🌸

Hengessä mukanamme on aina Kauko, toinen Puodin perustajista.
Valoisia, ihania muistoja lämpimästä Kaukosta on meillä kaikilla, Puodin mukana kulkeneilla 💛🕊️



1.9. Le moment bleu - matka muille maille🍁 Tampereen Reumayhdistys käynnisti syyskautensa avajaisilla, joiden aikana teh...
03/09/2025

1.9. Le moment bleu - matka muille maille
🍁 Tampereen Reumayhdistys käynnisti syyskautensa avajaisilla, joiden aikana tehtiin nojatuolimatka Ranskaan, ranskalaiseen kulttuuriperintöön suomalaisin silmin.

🍋 Valmistelut alkoivat Puodin vanhojen keittokirjojen tutkimisella. Ranskalainen kotitekoinen limonadi, lemonade, onnistui meiltäkin. Kaupasta löytyy myös valmista tuotetta vertailua varten. Limunaatitasting😆

👩‍🎨 Marie, nuoruudessaan Pariisissa lastenhoitajana toiminut, vanhempi au pair, luki otteita suomalaistaiteilijoitten elämänmenosta viime vuosisadavaihteen Pariisissa.

🎶 Ja musiikki vei mukanaan oman nuoruutemme aikoihin. Radiosta kuullut Edith Piafin tulkinnat, elokuvamusiikki, mieliin palautuvat nimet; Michel Legrand, Charles....

💙 Tulkitsijana Mme Patricia Sandras loi meille juuri sen sinisen hetken, Le moment bleu, mitä tässä oman arjen keskellä välillä niin tarvitsee.

Merci Patricia et Stéphan, tarjoilijamme ikinuori ”garcon”🌹






✨ 21.8. Helsingin kunnalliset eläkeläiset ry vietti yllätysmatkapäivänsä Tampereella Kristallikruunuja ja karvalakkeja-o...
25/08/2025

✨ 21.8. Helsingin kunnalliset eläkeläiset ry vietti yllätysmatkapäivänsä Tampereella Kristallikruunuja ja karvalakkeja-ohjelman parissa. Paikalle tultiin kahdella kärryllä 80 henkilön porukalla. Kyllä komeeta oli! ✨

🤸‍♀️ Ennen tehtaalle menoa verrytettiin ruotoa puuvillapaalien nostamista varten ja osa porukasta ehti hörpätä neiti Hilma Helperin tarjoamat kirkkokahvitkin aamutuimaan.

🖌️ Ooppera-näyttely Milavida palatsissa antoi käsitystä Tampereen kaupungin elämään vaikuttaneista kansainvälisistä vaikutteista teollistumisen aikakaudella ja viime vuosisadan alussa.

📚 Werstas Työväenmuseolla taas selvisi tavallisen työtätekevän ihmisen elinoloista paljonkin. Tehtaantyttö Alma jakoi lennokkaasti tietoa ja tarinoita.

✍️ Vanha Niämiskäkin pääsi kertomaan hurjaa tarinaa hukkuneesta konemestarista. Ei ollut tarina ihan jämptiä puhetta, Hannulaa kun oli yövartija nähnyt alvariinsa edelleen...

🍽️ Ruokatuntikin ehdittiin pitää, m***a kyllä paremmat sapuskat löytyivät Iltamien puhvetista.

🪗 Pispalan sällitkin saivat harjoitusta niin sisälukuun kuin esiintymiseen muutenkin Työväen talojen näyttämöillä. Olivat oppineet erikoisempiakin rallatuksia tehtaanjohtajan lasten kotiopettajilta halkoja viedessään. Ja kun tanssi alkoi, sällit vallan villiintyivät!

☔️ M***a ilonpitoon ja muuhun remuamiseen tuli sitten rauhallisempaa loppua, kun ehtoopäivällä vielä käväistiin Finlaysonin kirkossa, Emil Aaltosen museoksi muutetussa kodissa ja vallan ruusutarhassa Hatanpään niemellä kartanon takana.
Vettä satoi silloin kuin aisaa, m***a kärryissä oli katokset ja sielläpä sitten nautittiin herrasväen herkkuja.

🧵 Ja tottahan poikettiin Finlaysonin tehtaanmyymälässä - tänä vuonna 102 vuotta toiminnassa olleessa liiketilassa.
Kiitokset esittelystä myyjätär Pauliinalle, joka kuroi tarinassaan yhteen ajat teollistumishistorian alkupuolesta tähän päivään.

Kiitos kaikille osallistuneille kerrassaan upeasta päivästä! 💛





🌿 18.9. StarToursin sokkomatka naantalilaisille ja rymättyläläisille alkoi tehtaan porteilta 🌿☕️ Tehtaan varjossa valmis...
25/08/2025

🌿 18.9. StarToursin sokkomatka naantalilaisille ja rymättyläläisille alkoi tehtaan porteilta 🌿

☕️ Tehtaan varjossa valmistauduttiin rankkaan työpäivään. Pullan voimalla työnjohtajan tarjoamilla kahveilla päästiin työmaatunnelmiin.

🎶 Onneksi sentään päästiin Iltamiin! Naapurin Onnikin, joka muuten vain soittelee haitariaan, saatiin mukaan kirkommenoihin.

🏛️ Milavidaan, Näsilinnaan, hienoon palatsiin oli pääsy ruokatunnille. Ja oopperan maailmoihinkin päästiin tutustumaan Nottbeckin perheen museoidussa kodissa.

🪡 Finlaysonin tehtaanmyymälä on toiminut jo 102 vuotta. Painokankaitten historiaan oli tutustuttu jo Werstas- museossa aiemmin päivällä.

👞 Emil Aaltosen vaikutuksesta suomalaiseen yhteiskuntaan kertoi museonjohtaja Mika Törmä. Aaltosen kenkätehtaista juttu ajautui Lokomoon, Sarvikseen ja taiteen ja tieteen tukemiseen.

🌷Idmanin suvun vaiheet ohitettiin nopeasti, kun päästiin Hatanpään arboretumin ruusutarhaan - väriloistoon ja tuoksuihin.

Kiitos kaikille mukana olleille – teitte päivästä ikimuistoisen! 💛






7.6. Helminauha kulttuuriperinnöstä metsämailla, Tampereen Reumayhdistyksen kesäretki🌿 Tampereen Reumayhdistys on viime ...
06/08/2025

7.6. Helminauha kulttuuriperinnöstä metsämailla, Tampereen Reumayhdistyksen kesäretki

🌿 Tampereen Reumayhdistys on viime vuosien aikana tutustunut suomalaisen kulttuurinnön aarteisiin kesän alkupäivinä. Teemat ovat liikkuneet metsäpoluilta teollisuushistoriaan tarinoiden ja taiteen keinoin. Tänä vuonna kierreltiin Pohjois-Pirkanmaalla.

🥨 Matkaevääksi oli pakattu rusinakaakkua ja Euran rinkeleitä, kulttuuriperinnön helmiä niidenkin valmistaminen.

🌲 Ensimmäinen kohde oli Hörtsänän arboretum - metsän siimeksessä piilevä aarre Orivedellä. Juhani Hörtsänä kertoi paikan taustoista ja isoisänsä työstä.

🖼️ Walleniuksen Wapriikissa ihmeteltiin vanhan tehdaskiinteistön uutta elämää. Serlachiuksen museoista ensin koettiin vanhan pääkonttorin, Valkoisen talon, draamaopastus. Chirico-näyttelyosasto veikin mukanaan toisiin maailmoihin. Teosten äärellä juttu kulki Salvador Daliin ja muihin tunnettuihin taiteilijoihin. Kokemus tämäkin - metsäkulmilla!

🏛️ Joenniemen kartanon opastukset avasivat menneen ajan maailmaa elävästi. Opaitten ammattitaito on ihailtavaa.

Ihmeelliset maailmat löytyivät Keith Tysoninkin näyttelykokonaisuudesta.

🎨 Vierailu taiteilijakodissa, Janne Laineen luona, oli monille meistä harvinaista herkkua. Kuvataiteilijan arki ja elämäntapa välittyi lyhyellä käynnillä.

📚 Vinhan kirjakauppa Ruovedellä toi mieleen lapsuuden ja nuoruuden lukuhetket, odotetut kirjalahjat, mukanaan vieneet romaanit ja niiden henkilöt. Pullakahvit kirjahyllyjen varjossa päättivät pitkän reissupäivän rentouttavasti.




27.-28.5.2025 Matkojen matka, Saarijärven Eläkeläiset, osa 2Toisena matkapäivänä suunnattiin Tenholaan eli Tenalaan.⛪️ V...
06/08/2025

27.-28.5.2025 Matkojen matka, Saarijärven Eläkeläiset, osa 2

Toisena matkapäivänä suunnattiin Tenholaan eli Tenalaan.

⛪️ Vanhan kirkon esittelyn aikana tuli esille monenlaisia erikoisia yksityiskohtia; kirkko on 1400-luvulta ja hyvinkin omintakeinen. Suntion kertomukset avasivat seudun vaurautta ja merkityksellisyyttä aikoinaan - jo se, että kirkkoon on tultu veneillä portaitten eteen avasi näkymiä aikojen tuomiin muutoksiin. Suvivirsi kajahti täälläkin komeasti saarijärveläisten tyyliin.

🧀 Frimans Diverse Handeldista saatiin paikallisia juustoja - Niämiskän kehumaa paloviinajuustoa, bränvinostia, ei nyt ollut, m***a sama juusto ilman paloviinaakin oli herkullista bussissa pidetyn tastingin perusteella. Tenalasta jäivät siis mieleen suntion kertomukset ja oman meijerin juustot.

🏡 Tammisaareen lähdettiin paikallisen Anne Idmanin opastamana ja matkalla nähtiin mm. Villa Skeppet, jonka Alvar Aalto suunnitteli ystävälleen Höran Schildtille.

🍽️ Lounas nautittiin paikallisten asukkaitten suosimassa Smakhusetissa - ruoka tosiaan maistui.

🎨 Modernissa taidemuseo Chappessa kierrettiin oppaiden kanssa uusimmissa tiloissa. Raaseporin museo ja Helene Scjerfbeckin elämästä kertova osa olivat remontissa. Seuraavalle Tammisaaren reissulle jäi siis nähtävää. Onneksi Helene Scjerfbeck tavattiin kuitenkin...

🚌 Kotimatkalle lähdettiin iltapäivästä - auto oli täynnä lepohetkeä tarvitsevia matkalaisia, juustoja ja azaleapusseja, jotka oli oikein kinuttu Ilolasta.
Tauko olikin sitten vasta Tampereella ravintola Wanhassa Tapissa, missä sai tuntumaa paikalliskulttuuriin.

📸 Matka-albumiin jäi muistoksi saarijärveläisten hyvien kuvaajien kuvat. Tällä kertaa kuvia saimme Puodille muiltakin kuin Ihanaisen Maurilta, joka on edellisiltä reissuilta tallentanut muutaman huipputuokion.


27.-28.5.2025 Matkojen matka, Saarijärven Eläkeläiset, osa 1 🌅 Aamuvarhain oli lähdetty Saarijärveltä ja kymmenen aikoih...
06/08/2025

27.-28.5.2025 Matkojen matka, Saarijärven Eläkeläiset, osa 1

🌅 Aamuvarhain oli lähdetty Saarijärveltä ja kymmenen aikoihin saavuttiin Tampereelle.
Alku Tuomiokirkossa oli varsin jykevä. Hugo Simbergin teokset, Haavoittunut enkeli ja Kuoleman puutarha, löydettiin kirkkosalista, kuten Magnus Enckellinkin teokset. Köynnöstä kantavia poikia olivat monet katselleet vain kuvista.

🏡 Vaihmalanhovin löytyminen metsätien varrelta Lempäälässä herätti hilpeyttä - kaunis kohde, missä tarjoilut olivat oikein hyvänlaatuiset, kuten kiinnostava putiikkikin tuotteineen.

🎨 Ajomatkan matkaohjelman tietoiskujen jälkeen päädyttiin yllättävään kohteeseen - Koski TL:ssä, maalaismaiseman keskellä sijaitsevaan, kuvanveistäjä Yrjö Liipolan museoon.

⚓️ Kuru-laivan haaksirikon muistomerkiksi tehty patsas oli monelle tuttu, m***a Yrjö Liipolasta itsestään saatiin paljon uutta tietoa. Esittely oli erinomaisen selkeä!

☕️ Kahvit nautittiin ulkosalla ennen Ilolan metsäpuutarhan siimeksiin kävelyä.
Oppaamme Sari Scimone kertoi sekä puutarhan luojan, Ari Laakson, suuresta työstä että kasveista. Rhodorendroneitten ja azaleojen lisäksi nähtiin monia harvinaisia kasveja.

💤 Vielä nukkumaan mentäessä mielessä pyörivät päivän tapahtumat... Toisilla riitti virtaa, kuten matkanjohtajallamme Vellulla.




Osoite

Tampellan Esplanadi 7 A TH2
Tampere
33100

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Pieni Kulttuuripuoti :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Pieni Kulttuuripuoti :lle:

Jaa

Kategoria