Tikkalan NS talo

Tikkalan NS talo Tunnelmallinen ja siisti seurantalo juhliin ja tapahtumiin Sysmässä. Istumapaikat 80-100 hlölle.

-Vuonna 2017 sata vuotta täyttävä Tikkalan Nuorisoseura Pyrintö ry on rakentanut, ylläpitänyt ja toiminut tässä talossa 50 luvulta saakka. Vanha suojeluskunta talo siirrettiin 1950-luvulla Sysmän kirkolta, nykyisen Hotelli Uotin paikalta Tikkalaan. Talo purettiin, siirrettiin kylälle ja koottiin uudestaan hirsi kerrallaan. Vihkiäisiä vietettiin vuonna 1955
Vuosina 2015-2017 talossa on tehty mittavat remontit sekä ulkona että sisällä.

On tullut aika esitellä Tikkala-folkin esiintyjät! 3/3Lavalle nousee myös Sysmän Salaseura, joka kuvailee itseään näin:”...
29/05/2026

On tullut aika esitellä Tikkala-folkin esiintyjät! 3/3

Lavalle nousee myös Sysmän Salaseura, joka kuvailee itseään näin:

”Paras bändi jonka olemassaolosta et edes tiennyt - vielä!

Vielä tuntematon Sysmän Salaseura esittelee toimintaansa ensimmäistä kertaa julkisesti ja tuo salaisuutensa kaikkien nähtäväksi sekä kuultavaksi Tikkala Folkissa 17.6.

Epäilyttävän hyvän yhtyeen ohjelmisto koostuu salaseuran jäsenten omista sävellyksistä sekä lempimusiikista. Saattaapa mukana olla jokunen aivan uusikin kappale, tai kappaleita jonkun synkästä menneisyydestäkin.

Valoa kesäyöhön ovat kantamassa:

Susan Aho - laulu, haitari
Anni Back - laulu, kantele, koskettimet
Mika Venhovaara - kitara, miksaus
Tatu Back - basso”

On tullut aika esitellä Tikkala-folkin esiintyjät! 2/3Ensikertaa Tikkalaan saapuu myös ihanat Sanja ja Viona! Sisarusduo...
29/05/2026

On tullut aika esitellä Tikkala-folkin esiintyjät! 2/3

Ensikertaa Tikkalaan saapuu myös ihanat Sanja ja Viona! Sisarusduo hurmaa kuulailla ja tarkoilla lauluharmonioillaan.
Laulut soivat upeasti yhteen kitarasäestyksen kanssa luoden herkän ja tunnelmallisen kokonaisuuden.
Ohjelmistossa kuullaan mm. suomenkielisiä lauluja sekä tunnelmapaloja Balkanilta.

Tervetuloa Tikkalaan Sanja ja Viona! 🩷

28/05/2026

On tullut aika esitellä Tikkala-folkin esiintyjät! 1/3

Ensimmäisenä esittelyvuorossa Luunappi! Luunappi-yhtyeen kuusi pelimannia kokoontuvat tahoiltaan Sysmään esittämään kupletteja!

Ja hei, nyt kun on talo mintissä niin mikäs olisikaan parempi tapa juhlistaa sitä kuin julkaista tämän vuoden Tikkala-fo...
25/05/2026

Ja hei, nyt kun on talo mintissä niin mikäs olisikaan parempi tapa juhlistaa sitä kuin julkaista tämän vuoden Tikkala-folk!
Artistien esittelyt julkaistaan myös tällä viikolla!

24/05/2026

Terveisiä Tikkalasta!

Kasteen raikkaat terveiset Tikkalasta! Kohta julkaisemme tämän vuoden Tikkala-folkin ohjelman ja esiintyjät! Pysy kuulol...
18/05/2026

Kasteen raikkaat terveiset Tikkalasta! Kohta julkaisemme tämän vuoden Tikkala-folkin ohjelman ja esiintyjät! Pysy kuulolla 😍

Kiitos Maaret ja kaikki aamun joogaajat 🫶 teitä oli ennätyspaljon ja tunnelma oli aivan huippu 🩷
09/05/2026

Kiitos Maaret ja kaikki aamun joogaajat 🫶 teitä oli ennätyspaljon ja tunnelma oli aivan huippu 🩷

Huomenna joogataan ja tehdään samalla hyvää! Tervetuloa 🩷
08/05/2026

Huomenna joogataan ja tehdään samalla hyvää! Tervetuloa 🩷

Toukokuussa Tikkalassa pääsee tekemään hyvää! Tule hellimään omaa kehoa ja sielua iki-ihanan Maaretin joogatunnilla ja s...
25/04/2026

Toukokuussa Tikkalassa pääsee tekemään hyvää! Tule hellimään omaa kehoa ja sielua iki-ihanan Maaretin joogatunnilla ja seuran aamupalalla. Samalla autat heikoimmassa asemassa olevia lapsia ja perheitä, sillä osa tapahtuman tuotoista osoitetaan SOS-lapsikylälle 🩷

ilmoittautuminen on auki, lisätietoa tapahtumasta julkaistaan vielä tulevilla viikoilla!

Tätä on ehkä moni pienempi ihminen jo odottanutkin? Meidän riemukkaaksi perinteeksi muodostunut pääsiäismunajahti tulee ...
25/03/2026

Tätä on ehkä moni pienempi ihminen jo odottanutkin? Meidän riemukkaaksi perinteeksi muodostunut pääsiäismunajahti tulee taas, nähdään Tikkalassa! 🩷

Osoite

Tikkalantie 21
Sysmä
19700

Puhelin

+358400183541

Nettisivu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Tikkalan NS talo :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Tikkalan NS talo :lle:

Jaa