Pieksämäki POP

Pieksämäki POP Pieksämäki POP marssittaa Pieksämäelle kattavan joukon suosikkiartisteja!

Pieksämäki POP saa jatkoa! Tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty Pieksämäki POP saa jatkoa myös ensi vuonna. Kaksip...
24/08/2022

Pieksämäki POP saa jatkoa!

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty Pieksämäki POP saa jatkoa myös ensi vuonna.
Kaksipäiväinen Pieksämäki POP järjestetään ensi vuonna perjantaista lauantaihin 11.-12. elokuuta. Poleenin puistossa järjestettävän, täysi-ikäisille suunnatun festivaalin ensi kesän lippujen myynti käynnistyy tänään tarjoushintaisin early bird –lipuin.

Kaksipäiväinen Pieksämäki POP järjestettiin ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Poleenin puistossa juhlittu festivaali otettiin hyvin vastaan, ja siksi jatkopäätös oli helppo. Historian ensimmäisillä Pieksämäki POP festivaaleilla esiintyivät mm. Popeda, Pandora, Portion Boys ja Klamydia. Ensi vuoden artisteista tiedotetaan myöhemmin.

Festivaalin järjestää RH-Entertainment Oy, joka on kasvanut merkittäväksi tekijäksi kotimaisena tapahtumanjärjestäjänä. Tampereella päämajaansa pitävä yhtiö järjesti mm. vuonna 2019 kaksikymmentä festivaalia ja 200 konserttia. Ohjelmatoimisto järjestää mm. Sauna Open Air, Rock In The City ja Soi -kaupunkifestivaalit sekä lukuisia muita tapahtumia. Kotimaisen ohjelmiston rinnalla RH-Entertainment Oy on tuonut maahan myös kansainvälisiä artisteja kuten mm. Toto, Evanescence, Jeff Beck, Uriah Heep, D-A-D, Tom Jones, Johnny Logan, Whitesnake ja Europe. Katso kaikki RH Entertainment Oy:n tulevat tapahtumat täältä https://www.rh-entertainment.fi/tapahtumat.php

PIEKSÄMÄKI POP 11-12.8.2023
Poleenin puisto pe klo 16-24 ja la klo 15-24
K 18

Liput: https://www.lippu.fi/artist/pieksaemaekipop/
Yhden päivän lippu 39,90€
Yhden päivän VIP-lippu 89,90€

Kahden päivän lippu 69,90€*
Kahden päivän VIP-lippu 169,90€ *

Vip-liput sisältävät ruokailun buffetista, sisävessat, passin ja kaulanauhan sekä omat baarit Vip-alueella.

*Kahden päivän lippujen hinnat nousevat 1.10., jolloin peruslipun hinta on 89,90€ ja vip-lippu 189,90€

07/08/2022

Festivaalin kruunasi Portion Boys.✨ Vauhti kiihtyi koko illan ajan!

Ensimmäinen Pieksämäki Pop takanapäin ja on tullut aika kiittää mahtavaa yleisöä, artisteja, yhteistyökumppaneita ja henkilökuntaa, siispä KIITOS 🧡

06/08/2022

Oku Luukkainen tykittää parhaillaan🔥🔥

Lavan on ottanut haltuun Petri Nygård.🔥
06/08/2022

Lavan on ottanut haltuun Petri Nygård.🔥

06/08/2022

Pieksämäellä toinen päivä starttasi Pandoran tansittaessa yleisöä.✨

05/08/2022

Uniklubi avasi kaksi päiväisen Pieksämäki Pop:in🔥

Tänään klo 17 alkaa rannekkeenvaihto, tervetuloa☀️
05/08/2022

Tänään klo 17 alkaa rannekkeenvaihto, tervetuloa☀️

TÄRKEÄÄ TAPAHTUMA-INFOA, OLKAA HYVÄT❗️Ikäraja tapahtumaan on 18 vuotta. RANNEKKEET:Kaikki liput vaihdetaan rannekkeisiin...
01/08/2022

TÄRKEÄÄ TAPAHTUMA-INFOA, OLKAA HYVÄT❗️

Ikäraja tapahtumaan on 18 vuotta.

RANNEKKEET:
Kaikki liput vaihdetaan rannekkeisiin rannekkeenvaihtopisteellä sisääntulon yhteydessä. Rannekkeen kanssa pääsee kulkemaan tapahtuman portista sisään ja ulos päivän aikana.
Jos ostat lipun vasta paikan päältä ovilipunmyynnistä, saat rannekkeen saman tien, eikä sinun tarvitse vaihtaa lippua rannekkeeseen erikseen. Rannekkeenvaihto ja lipunmyynti sijaitsevat vierekkäin portilla.

Ranneke tulee pitää ranteessa koko tapahtuman ajan. Jos sinulla on kahden päivän lippu, sama ranneke oikeuttaa sisäänpääsyyn alueelle myös toisena tapahtumapäivänä.

HUOM! Ranneketta ei saa irrottaa tai leikata pois ranteesta kesken festivaalin, jos mielii sen kanssa vielä takaisin tapahtuma-alueelle. Vain ehjä, ranteessa oleva ranneke oikeuttaa sisäänpääsyyn tapahtumaan.

OVILIPUNMYYNTI:
Ovella myydään jäljellä olevia lipputyyppejä.
Maksuvälineenä käy käteinen ja yleisimmät luottokortit (Visa ja MasterCard), m***a Smartum- tai kulttuuriseteleitä emme valitettavasti ota vastaan.

FESTIVAALIALUEEN PALVELUT:
Alueella on myyntikojuja, kuten artistien paitamyynti. Istumapaikkoja löytyy ja tapahtuma-alue on anniskelualuetta. Paikalla on istumapaikkoja.
Kaikkien festivaalivieraiden käytössä on vesipiste. Bändien fanipaitoja on myynnissä. Ruokamyyntiä alueella ei ole.❗️

TÖLKKIPANTTI:
Festivaalilla on käytössä tölkkipantti-järjestelmä. Jokaisen juoman oston yhteydessä veloitetaan tölkkipantti 2 euroa/tölkki. Saat pantin takaisin, kun palautat tyhjän tölkin tiskille. Kerralla voi palauttaa max. 3 tölkkiä/asiakas.

NARIKKA:
Portilta rannekkeenvaihdon läheisyydestä löytyy narikka. Narikkamaksu on 3 euroa/henkilö/käyntikerta.

TURVALLISUUS:
Sisäänkäynnillä tehdään kaikille festarivieraille turvatarkastus. Tällä halutaan taata kaikkien festivaalikäviöiden turvallisuus ja viihtyvyys.

Jättämällä kielletyt esineet kotiin tai narikkaan nopeutat turvatarkastuksen kulkua.
Alueelle EI saa tuoda:
- pantilliset pullot tai tölkit
- ammattimaiset järjestelmäkamerat, videokamerat, selfiekepit
- sateenvarjot
- retkituolit
- kaikenlaiset juomat
- lemmikit
- aseet, räjähteet, ilotulitteet, laserosoittimet
- dronelennokit
- omat eväät (pois lukien pieni naposteltava esim. pähkinät, hedelmät)

Alueelle saa tuoda:
- tyhjä muovinen juomapullo max 0,5l (ei panttia tai etikettiä)
- pieni käsidesi
- aurinkorasva

ENSIAPU
Alueelta löytyy ensiapupiste.

TUPAKOINTI:
Tupakointi on sallittu ainoastaan merkityllä tupakointipaikalla. Huomioithan muiden festivaalivieraiden viihtyvyyden. Alueella ei myydä tupakkatuotteita.

ESTEETTÖMYYS:
Vammaiskortin haltijan avustaja pääsee maksutta. Avustajan tulee saapua samaan aikaan avustettavan kanssa rannekevaihtopisteelle, jossa molemmat saavat tapahtumarannekkeen. Avustajakortin tai vammaiskortin mukaan ottaminen nopeuttaa sisäänpääsyä.

Ensiapupisteen vierestä löytyy inva-WC, jonka avaus pyydetään EA-pisteeltä. Inva-WC on käytössä vain liikuntarajoitteisille tai vessapassilla.

SAAPUMINEN JA PYSÄKÖINTI
Erillistä parkkialueita ei ole festivaalin puolesta tarjolla, vaan asiakkaiden on pysäköitävä kaupungin paikoille.

LÖYTÖTAVARAT
Tapahtuman aikana löytötavaroita voi kysellä lipunmyynnistä. Löytötavaroiden toimituspaikasta tapahtuman jälkeen ilmoitetaan tapahtuman jälkeen.

MEDIA
Median ja kutsuvieraiden liput ja passit voi noutaa lipunmyynnistä henkilöllisyystodistusta vastaan.

AIKATAULU:
PE
23.00 Popeda
21.00 Klamydia
19.00 Uniklubi
LA
24.00 Portion Boys
22.30 Oku Luukkainen
20.45 Petri Nygård
19.30 Pandora

TERVETULOA🧡

Poleenin puistossa, kauniin Pieksänjärven maisemissa tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestettävä Pieksämäki POP marssit...
25/07/2022

Poleenin puistossa, kauniin Pieksänjärven maisemissa tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestettävä Pieksämäki POP marssittaa Pieksämäelle kattavan joukon kotimaan suosikkiartisteja sekä ruotsalaistähti Pandoran.

Pieksämäki POPissa nautitaan perjantaina suomenkielisten rock-yhtyeiden seurassa, kun Uniklubi, Klamydia ja Popeda valtaavat festarilavan. Lauantaina festareita jatketaan Pandoran, Petri Nygårdin, Oku Luukkaisen ja Portion Boysin bilehittien tahdissa.

Osta lippusi ennakkoon nyt ja varaat paikkasi https://www.lippu.fi/event/pieksaemaeki-pop-poleenin-puisto-15417090/

Osoite

Savontie 13
Pieksämäki
76100

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Pieksämäki POP :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Pieksämäki POP :lle:

Jaa

Kategoria