23/02/2026
Toinila mukana!
Jyväskylän Lyseon lisärakennukseen kesällä 2026 tulevan Old School -purkutilataidenäyttelyn taiteilijat ovat vahvistuneet. Näyttelyn taiteilijat ovat Daniele Gottastia, Salla Ikonen, Johanna Juvonen, Anne Kalliola, Emma Goldwoman, Sami Korkiakoski, Paavo Paunu, Sheikki, Janne Parviainen, Benjamin Phillips Nozdrachev, Biagio Rosa, Pauliina Turakka Purhonen, Tuomo Vuoteenoma ja Johanna Väisänen. Näyttelyn on kuratoinut Old School -työryhmä Johanna Juvonen, Biagio Rosa ja Laura-Kristiina Moilanen.
Olemme todella tyytyväisiä, että olemme saaneet mukaan näin hienon ja monipuolisen taiteilijajoukon. Näyttelyyn tulee todella kiinnostavaa nykytaidetta, installaatioita, seinämaalauksia, graffitia. Näyttely myös toteutuu yhteistyössä monien eri tahojen kanssa. Niinpä sinne tulee myös lasten ja ikääntyneiden taidetta sekä yhteisötaidetta. Muutenkin vaikuttaa siltä, että tällaiselle kokonaisuudelle on Jyväskylän taidekentällä tilausta: niin monet toimijat ovat innoissaan hankkeesta, työryhmä iloitsee.
Sisältöyhteistyössä näyttelyhankkeessa ovat mukana Jyväskylän kaupungin ikääntyneiden kulttuuripalvelut Taideapteekki-kokonaisuus, Jyväskylän Lyseon taideaineet, kaupungin Kuvataidekoulu, Lasten Lysti ja Lastenkulttuurikeskus Kulttuuriaitta. Koululaisten työpajoja järjestetään muun muassa Kuohulla, Kintaudella, Petäjävedellä, Vesangassa ja Muuramessa. Työpajakokonaisuudet ja toiminta tavoittavat yhteensä 500 lasta.
Majoituspalveluita Jyväskylän keskustassa tarjoava Time to Stay on näyttelyn pääyhteistyökumppaneita. Yhteistyössä mukana ovat myös muun muassa Jyväskylän Kesä -festivaali, Jyväskylän taidemuseo ja sen Graffiti ammattina ja taiteena -hanke, Jyväskylän Taiteilijaseura, Taidetila Toinila, Luovan valokuvauksen keskus. Neuvotteluja käydään lisäksi useiden muiden toimijoiden kanssa.
📸 Anne Kalliola
Time To Stay
Kulttuurikaupunki Jyväskylä Jyväskylän kansalaisopisto, kuvataidekoulu
Jyväskylän taiteilijaseura
Jyväskylän kaupunki - City of Jyväskylä
Luovan valokuvauksen keskus
Taidetila Toinila ja Taidepolku
Jyväskylän taidemuseo