Muuruveden Kylätalo

Muuruveden Kylätalo Muuruveden Kylätalo on tapahtuma- ja kokoontumispaikka maaseudun rauhassa. Se sijaitsee Muuruveden kylän keskustassa.

Kylätalon voi vuokrata käyttöönsä joko kokonaan tai osittain (sali, keittiö, kahvio, yläkerta). Lisäksi käyttöön on mahdollista saada kahviastiastot, pöydät ja tuolit noin sadalle hengelle. Muuruveden Kylätalo on alkuaan rakennettu vuonna 1905 seurantaloksi. Vuodesta 1954 lähtien se on ollut urheiluseura Muuruveden Jyske ry:n omistuksessa. Kylätalo on ollut rakennuskaavassa suojeltu rakennus vuode

sta 1992 lähtien, jolloin se luokiteltiin historiallisesti ja maisemallisesti arvokkaaksi rakennukseksi. Tällöin rakennus oli hyvin heikossa kunnossa. Talon peruskorjaustyöt käynnistyivät 2009 keväällä. Korjaus- ja uudisrakentamista tehtiin raha- ja talkootyöresurssien puitteissa yhteensä kuusi ja puoli vuotta. Tänä aikana osa tiloista uusittiin kokonaan, salin ikkunat kunnostettiin perinteisin menetelmin ja seinät maalattiin. Keittiö varustettiin laitoskeittiökoneilla ja koko talon LVIS-tekniikka uusittiin. Lisäksi piha-alue kunnostettiin ja valaistiin.

Osoite

Rantatie 9
Muuruvesi
73460

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Muuruveden Kylätalo :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Muuruveden Kylätalo :lle:

Jaa