Purujärven Kylätalo

Purujärven Kylätalo Paikallisia tapahtumia kylätalolla. Voit myös vuokrata tiloja omiin juhliin ja tapahtumiin. Keittiö uusittiin nykyaikaiseksi ja parannettiin talon lämpötaloutta.

Vuonna 1920 perustettu Purujärven Maamiesseura käynnisti yhteistyössä alueen Marttojen kanssa Leader-rahoitteisen hankkeen Kesälahden eteläpään kylien toiminnan aktivoimiseksi. Seura on kunnostanut talon aktiiviseksi kylätaloksi, jossa voidaan järjestää juhlia, kylätapahtumia, kerhoja sekä käyttää tilaa monipuolisena kokoontumispaikkana. Seurantalolla uusittiin jätevesien käsittely ja rakennettiin sisävessat. Talon remontti aloitettiin 5.5.2012 jätevesisäiliöiden asennuksella. Toimintaan toivotamme tervetulleeksi kaikki kylien toiminnasta kiinnostuneet yksityishenkilöt, yhdistykset ja yritykset. Uudet toimijat ja tuoreet ideat ovat tervetulleita. Keräämme kunnostukseen ja toiminnan pyörittämiseen varoja jäsenmaksuilla ja vapaaehtoisilla avustuksilla.

30/04/2026

Vapun parhaat perunasalaatit! 🥔 🎈
Olipa suunnitelmissa brunssi, piknik puistossa tai rento illanvietto, perunasalaatti kuuluu vapun klassikoihin. Tällä kertaa tuttu suosikki saa uusia sävyjä, kun Marttojen kuudesta reseptistä löytyy vaihtoehto jokaiseen makuun – raikasta, täyteläistä ja vähän yllättävääkin.

Mukana on ruokaisa perunasalaatti, joka on kuin tehty kevääseen: herneet ja retiisit tuovat väriä ja rousketta, ja kastikkeen kalasäilyke tekee annoksesta mehevän ja sopivan täyttävän vaikka sellaisenaan nautittavaksi. Täydellinen valinta vapun brunssipöytään tai mukaan piknikille!

👉 Kurkkaa reseptit ja nappaa ideat vappupöydän herkullisimpiin perunasalaatteihin! Linkki ensimmäisessä kommentissa. ⤵️

02/12/2025
02/06/2025

Huomenna Purujärven Kylätalolla!

Valmius25 varautumishankkeen keskustelutilaisuus.
Alustajana Valmius25 hankejohtaja Timo Lukkarinen.
- tiistaina 3.6.2025
- klo 17.00 alkaen
- Purujärven kylätalo, Leveänkiventie 1

Keskustelua kokemuksista jo olevista tai tulevista varautumisasioista kuten:
- Kolmannen sektorin vapaaehtoisten järjestöjen aktiivisten voimavarojen hyödyntäminen.
- Kokemuksia kyläradiosta, kyläturvallisuudesta ja kylätoiminnasta.
- Turvallisuussuunnitelma.
- Muut toiminnot, jotka ovat jo käytössä.

Kahvitarjoilu
TERVETULOA!
Purujärven Martat

30/03/2025

Ensi viikon Onnenpäivä jalkautuu Purujärven kylätalolle Purujärven marttojen vieraaksi. Jos autoosi mahtuu vielä kyytiin tai tarvitset kyytiä, niin tule kirkolle klo 12.45, niin startataan yhdessä liikkelle!
Kylätalolle on myös invaluiska!

Hernerokkaa to 13.3. Klo 13 Purujärven Kylätalolla, lisätietoja alla. Tervetuloa!
04/03/2025

Hernerokkaa to 13.3. Klo 13 Purujärven Kylätalolla, lisätietoja alla. Tervetuloa!

13/02/2025
20/12/2024

Joulu on tullut junassa Kesälahdelle 😄

Osoite

Leveäkiventie 1
Kesälahti
59800

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Purujärven Kylätalo :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Purujärven Kylätalo :lle:

Oikopolut

Jaa