20/05/2026
Ehkä se olisi jo aika raottaa hieman tulevan kesän ohjelmaa… 🔥
Ollaan yritetty keksiä taas jotain uutta ihmeteltävää perinteisen ohjelman rinnalle.
Kuljetusmessut ja kansainvälinen autonäyttely ovat vankka pohja koko tapahtuman olemassaololle. Tänä vuonna kuljetusmessuosastot on jo lähes loppuunmyyty ja autonäyttelyynkin on ilmoittautunut ajankohtaan nähden jo ennätysmäärä autoja. Myös ulkomaisten näyttelyautojen osuus tapahtumassa kasvaa. Power Truck Show’n tunnelmaan virittäydytään jo torstaina, kun näyttävä rekkaconvoy ottaa suunnakseen Härmän. Oman lisänsä tapahtumaan tuovat pienoismallit ja rc-työkoneet, jotka vuodesta toiseen kasvattavat suosiotaan ja myös kehittävät omalta osaltaan tapahtumaa.
Monipuolinen ohjelma on aina ollut yksi ehdoton osa Power Truck Show’n kokonaisuutta.
Tänä vuonna mukana nähdään YouTubessa valtavaan suosioon noussut Rebel Werksin Aatu ja Jenni. Heidät löytää U2-alueelta omalta osastoltaan myöhemmin ilmoitettavina meet&greet-aikoina ja muina aikoina osastolla voi tutustua RebelWerksin kalustoon.
Uudella elokuva-aiheisella näyttelyosastolla nähdään myös maailmalla huomiota herättäneestä Sisu 2-elokuvasta tuttu KrAZ-kuorma-auto, jonka voi sanoa olevan yksi elokuvan näyttävimmistä päätähdistä.
Lapset pääsevät nauttimaan Blueyn ja Bingon eli kotoisammin Tuurin ja Pommon esityksistä. Esitysten jälkeen lapset pääsevät myös yhteiskuviin ja halimaan suosikkihahmojaan. Lisäksi lapsille on ohjelmassa lasten liikennekaupunki, sähköautorata, kepparirata, kasvomaalauksia ja paljon muuta. Taitaapa koko tapahtuma muutenkin olla suurimmalle osalle lapsista täynnä ihmeteltävää.
M***a eipä unohdeta menevämpää motorshow ohjelmaa. Luvassa on perinteisesti drifting näytösajoja, tractor ja truck pulling SM-osakilpailu, Sebastian Westbergin Freestyle Motocross Show sekä Stuntriding by Daniel Hautamäki ja Konsta Kukkola.
Tapahtumapäivien jälkeen tunnelmaa jatkaa PowerParkin järjestämä PowerNight-iltatapahtumat sekä perjantaina että lauantaina. Näistä lisätietoja myöhemmin.
Päästäiskö tällä ohjelmalla alkuun?
Laitetaan jakoon perhelippupaketti 2 päiväksi, niin pääset varmasti nauttimaan koko tapahtuman tunnelmasta ja ohjelmasta.
Kerro meille, että mitä tuumaat tämän vuoden tapahtuman ohjelmasta ja löytyykö mieleistä ohjelmaa?
Power Truck Show 7.-8. elokuuta 2026
Härmä, Kauhava, Suomi - Finland
VisitKauhava
PowerPark