Jymy Jäätelö

Jymy Jäätelö Jymy jäätelö oman lähitilan maidosta ja aidoista raaka-aineista, valmistettu Aurassa. JYMY JÄÄTELÖÄ OMAN LÄHITILAN MAIDOSTA, VALMISTETTU AURASSA!
(203)

Olemme alusta asti halunneet olla suunnan näyttäjiä jäätelönautintojen maailmassa: haluamme tehdä parasta mahdollista jäätelöä puhtaista raaka-aineista vastuullisesti ja läpinäkyvästi. Vuonna 2014 aloitimme luomujäätelöiden valmistamisen ensimmäisenä Suomessa. Sitä seurasi vegaaniset luomujäätelöt ja matalakaloriset Vapaus jäätelöt. Vuonna 2021 etenimme samalla polulla ja lanseerasimme hiilinegati

ivisen jäätelösarjan – ensimmäisenä Suomessa. Vuonna 2022 kaikki Jymy 500 ml jäätelöt muuttuvat hiilinegatiivisiksi. Keväällä 2023 valloitimme kuluttajien sydämet uusilla 900ml kotipakkauksilla. Maito Jymy-jäätelöihin tulee omalta lähitilalta ja tunnemme maidon lypsäneet lehmät jopa nimeltä. Suomesta, ja mahdollisimman läheltä tulevat myös muut tärkeät raaka-aineet: kerma, marjat ja kananmunat. Vegaanisissa jäätelöissä käytetään kotimaista härkäpapua ja gluteenitonta kauraa. Aurassa intohimoiset ja taitavat jäätelöntekijämme valmistavat kaiken mahdollisen alusta loppuun saakka itse, hillot ja kastikkeet keitetään, vaniljatangot raaputetaan, taikinapalat leivotaan ja murustetaan, voi ruskistetaan ja kinuskit kiehautetaan oman pienen jäätelötehtaamme keittiössä. Näin tekemällä vaalimme ruoan puhtautta, turvallisuutta, luomme työpaikkoja Auraan ja varmistamme, että tuotteen maku on juuri sellainen kuin sen pitääkin olla. Omat kioskit Turun Jokirannassa ja torilla, Helsingissä, Aurassa, Eurassa ja Eurajoella.

04/06/2026

Tuli mummola mieleen! 😍

28/05/2026

Lihapullajäätelösta mielipiteitä? 😵‍💫

25/05/2026

Jymy MAX sisältää kaiken hauskan, m***a vähemmän sokeria.
Makuina Valkosuklaa & Mansikka ja Valkosuklaa & Salmiakki.

Kokeile ja kerro meille kummasta pidät vai molemmista?🤩

14/05/2026

Outoja kavereita 👀

30/04/2026

Uusi Jymy MAX -jätski on tullut! 😍 Ootko vielä maistanut? 👀

Vappu on vuoden ainoa päivä, jolloin (jäätelö)pallojen määrä on suoraan verrannollinen onnellisuuteen. Jymyisää vappua!🎈
30/04/2026

Vappu on vuoden ainoa päivä, jolloin (jäätelö)pallojen määrä on suoraan verrannollinen onnellisuuteen. Jymyisää vappua!🎈

Jymy x Sotto = täydellinen kombo 🍦🍕Sotto Pizzeria tunnetaan huikeista napolilaisista pizzoista ja rennosta fiiliksestä, ...
19/04/2026

Jymy x Sotto = täydellinen kombo 🍦🍕

Sotto Pizzeria tunnetaan huikeista napolilaisista pizzoista ja rennosta fiiliksestä, ja nyt mukana menossa myös Jymy 🤝

Jymy 75 ml -pikarit löytyvät kaikista Soton pizzerioista.
Neljä makua ja tuttu Jymy-fiilis: iloa ja herkullisuutta joka lusikallisessa.

Pizza + Jymy = toimii aina 😋

Jymyt valmistetaan Aurassa, oman lähitilan maidosta.

🔥 Jymy MAX on täällä 🔥VAPAUS -jäätelöt on uudistettu vastaamaan tämän päivän toiveita ja uusi Jymy MAX on nyt kaupoissa ...
18/04/2026

🔥 Jymy MAX on täällä 🔥

VAPAUS -jäätelöt on uudistettu vastaamaan tämän päivän toiveita ja uusi Jymy MAX on nyt kaupoissa ympäri Suomen.

Kehitimme Jymy MAX:n, koska tiedämme, että mausta ja nautinnosta ei haluta tinkiä, m***a halutaan tehdä tasapainoisempia valintoja, ilman kompromisseja.

Kaksi himoittua makua, jotka vievät suoraan nautinnon ytimeen.

🤍 Valkosuklaa & Salmiakki
🍓 Valkosuklaa & Mansikka

VÄHEMMÄN SOKERIA JA KALOREITA - ENEMMÄN MAKUA JA NAUTINTOA

Nauti vapaasti. Nauti täysillä.

Maista uusia Jymy MAX -jäätelöitä. Nämä herkut sisältävät vähemmän sokeria ja kaloreita, m***a ovat täynnä makua. Nauti vapaasti!

17/04/2026

Moni asia on muuttunut, m***a yhä edelleen maito Jymy jäätelöihin tulee omalta lähitilalta, vain 15km päästä tehtaastamme. Marjat ja muut tärkeät raaka-aineet tulevat nekin läheltä, aina Suomesta kun mahdollista🍨🇫🇮

07/04/2026

Jymy x Robin Packalen Suklaa & Lakritsi jäätelö löytyy jo kaupoista, m***a mitenkäs itse jäätelö valmistuu? 😋 Janne vei Robinin jäätelötehtaan kulissien taakse, kurkkaa videolta mitä steppejä valmistus sisältää ennen jäden purkitusta 👀

Osoite

Tarvasjoentie 25
Aura
21380

Aukioloajat

Maanantai 09:00 - 17:00
Tiistai 09:00 - 17:00
Keskiviikko 09:00 - 17:00
Torstai 09:00 - 17:00
Perjantai 09:00 - 17:00

Puhelin

+358458620101

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Jymy Jäätelö :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Jymy Jäätelö :lle:

Jaa